| Ruoveden Koiraharrastajat ry. |
![]() |
||
| Etusivu Esittely Tulevat tapahtumat Vieraskirja Kuvia Linkit |
|||
|
FI&EE MVA Wales Tale's Pleasant Dream "Ella" Hei! Olen Marja Pusa ja asustelen Jäminkipohjassa omakotitalossa tällä hetkellä viiden welsh corgi pembroke -rotuisen koiran kanssa, Sani 11 v,8-v Blondie , 5-v vanha Ella-tyttö, 2-v Diiva-neito ja 1-v Muska sekä vuonna 2008 syntynyt poika Matias ja meitä on huoltamassa mieheni Teuvo. Olen touhunnut koirien kanssa "pienen ikäni" eli sain ensimmäisen koirani 13-vuotiaana ja sen siirryttyä sateenkaarikoiraksi tuli minulle ensimmäinen pemu Nella. Nellan kanssa aloitin tottelevaisuuskoulutuksen ja agilityn sekä näyttely harrastuksen. Toko-kilpailuja kiersin jonkin aikaa, mutta lopulta kasvatustyö vei voiton lähes kaikesta muusta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15-vuotta ensimmäisestä Wales Tale's -pentueen syntymästä. Näyttelyt kuuluvat tiiviisti arkeeni, mutta nykyään aikaa jää myös pienimuotoiselle kouluttamisellekkin. Olen kouluttautunut tottelevaisuuskoulutusohjaajaksi jo vuonna 1997 ja käynyt myös agilityohjaaja -kurssin. Lisäksi touhuan koirien tunnistusmerkitsijänä ja näyttelyohjaajana Pohjois-Hämeen kennelpiirissä. -Marja |
![]() |
||
| Päivitetty 20.09.2011 |
|||